keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kerrospikkuleivät


300 g huoneenämpöistä voita
1 ½ dl sokeria
3 rkl vaniljasokeria
4dl vehnäjauhoja
3dl perunajauhoja

Koristeluun:
valkosuklaata
strösseleitä

Väliin:
pähkinäsuklaalevitettä tai marmeladia

Vaahdota voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää vaniljasokeri, vehnäjauhot ja perunajauho.
Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taikinasta kuuluu tulla melko pehmeää.
Jauhota pöytä hyvin ja kauli aluksi puolet taikinasta ohueksi levyksi.
Ota levystä pyöreällä muotilla paloja. Laita palat pellille leivinpaperin päälle.
Paista 175 asteessa n.15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Koristele puolet pikkuleivistä valkosuklaaraidoilla ja haluamillasi koristeilla.  Anna valkosuklaaraitojen kovettua jääkaapissa.
Pursiota jäljelle jääneisiin pikkuleipiin täytettä ja paina koristeltu puolikas päälle.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Onnenkengät


250g voita
1,5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 kananmuna

150 g suklaata
nomparelleja tai värjättyä kookosrouhetta

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Lisää lopuksi kananmuna.
Pursota taikina pellille hevosenkengän muotoon.
Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Anna pikkuleipien jäähtyä.
Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen.
Kasta onnenkenkien päät suklaaseen ja koristele haluamallasi tavalla.