tiistai 22. tammikuuta 2013

Gluteenittomat suklaaleivokset


Pohjat:
2 valkuaista
150g mantelijauhetta
50g mantelilastuja
3 dl tomusokeria
Kreemi:
100g voita
1 1/2 dl tomusokeria
1 keltuainen
1 tl pikakahvijauhetta ( tai tummaa kaakaojauhetta)
suklaata kuorrutukseen
1. Vatkaa valkuaiset kevyesti vaahdoksi. Sekoita mantelijauhe, hieman murskatut mantelilastut ja tomusokeri keskenään ja lisää vaahtoon.
2. Pursota seos pieniksi keoiksi leivinpaperille ja paista 175 asteessa n. 12-15 minuuttia uunin keskitasolla kunnes keot ovat saaneet hieman väriä.
3. Vatkaa pieneksi paloiteltu kylmä voi ja muut täytteen ainekset seokseksi. Levitä kreemiä pohjille niin että keskelle jää pieni keko. Nosta pikkuleivät jähmettymään hetkeksi jääkaappiin.
4. Sulata suklaa ja kasta pikkuleipien kreemipuoli suklaassa. Koristele. 






tiistai 15. tammikuuta 2013

Vol´au vent ja käpypikkuleivät

 Vol´ au venteissä kinkkutäyte, koristeena tomaattia ja persiljaa. Ylijääneestä voitaikinasta tehtiin juustotankoja.
Harjoiteltiin myös käpypikkuleipien pursottamista. Väliin laitettiin apsikoosimarmeladia ja kastettiin päät suklaassa. 

Nougat-juustokakku


Ohje Pikku Murusia- blogista

Pohja:
140g suklaakaurakeksejä
50g voita
1 rkl fariinisokeria

Täyte:
500 g tuorejuustoa tai mascarponea
180g nougatia
11/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1rkl perunajauhoja tai maizenaa
1 1/4 dl kuohukermaa
180 g maitosuklaata
2 kananmunaa
2 keltuaista

Kuorrutus:
70g nougatia
50 g suklaata
3/4 dl kuohukermaa

Hienonna keksit ja lisää joukkoon sulatettu voi ja fariinisokeri. Painele vuoan pohjalle.
Sekoita pehmeä nougat mascarponeen ja lisää joukkoon sokerit, maizena ja kuohukerma.
Sulata suklaa ja lisää joukkoon. Lisää kananmunat ja keltuaiset yksi kerrallaan. Kaada massa pohjan päälle ja paista 160 asteessa noin 50- 60 minuuttia. ( Kakku saa jäädä hieman hytiseväksi, jämäköityy jäähtyessään) Anna jäähtyä ja olla kylmässä seuraavaan päivään.
Kiehauta kerma ja kaada suklaan ja nougatin päälle. Sekoita tasaiseksi ja levitä kakun päälle.



ps. jos haluaa tälläisen vähän matalamman version kannattaa paistaa kakku vuoassa, jonka reunassa on reikä, niin että osa kakusta valuu uunin pohjalle...