torstai 28. maaliskuuta 2013

Sitruunapikkuleivät


Leivotaan- lehden hieman muokatulla ohjeella tehtyjä pikuleipiä. Sitruunankuoren tilalta laitoin Lemon Curdia ja lisäsin hieman jauhojen määrää. Jos haluaa vielä enemmän sitruunan makua voi myös pikkuleipien väliin laitaa tuota sitruunatahnaa.

1 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
200g voita
1 keltuainen
1 dl Lemon Curdia

Sekoita keskenään sokeri,vehnäjauhot ja leivinjauhe. Kuutioi voi ja lisää se seokseen. Nypi ainekset sekaisin. Lisää joukkoon keltuainen ja Lemon Curd. Leivo taikinasta kaksi tankoa ja leikkaa tangot sopivan kokoisiksi paloiksi. Pyörittele palat palloiksi litistä niitä hieman. Laita palat leivinpaperoidulle pellille ja paista 200 asteessa n. 10 minuuttia. Koristele jäähtyneenä suklaalla.

Suklaamuffinssit



100g voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
150 g suklaata

Kuorrute:
50 g voita
4 rlk kaakaojauhetta
n. 1dl kahvijuomaa
tomusokeria

Sekoita pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon munat ja maito. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja suklaa. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa n. 20-25 minuuttia. Anna muffinssien jäähtyä.
Valmista kuorrute sulattamalla voi ja lisäämällä siihen muut aineet. Lisää tomusokeria sen verran että saat kuorrutteesta pursotettavaa. Lusikoi kuorrute massapussiin ja pursota muffinsien päälle. Koristele suklaalla ja makeisilla.


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Toffeeneliöt



Toffeeneliöitä Sitruunaruoho-blogista löydetyllä ohjeella.

Keksi:
100g voita
3 rkl sokeria
85 g vehnäjauhoja
55 g maissitärkkelystä

Karamellitäyte:
125 g voita
85 g fariinisokeria
2 rkl hunajaa
1 tlk (.n 400g) kondensoitua maitoa
1 rkl vaniljasokeria

Kuorrutus:
200 g maitosuklaata

Vaahdota voi ja sokeri.  Lisää jauhot ja sekoita. Painele kuivahko seos leivinpaperoidun vuoan pohjalle ja paista 175 asteisessa uunissa noin 25 min. 
Tee sillä välin täyte. Laita kattilaan voi,fariinisokeri ja hunaja ja kuumenna levylla sekoitellen kunnes kaikki ainekset ovat sulaneet tasaiseksi kastikkeeksi. Anna kiehua hiljalleen noin 7 min. Nosta pois levyltä ja sekoita joukkoon kondensoitu maito ja vaniljasokeri. Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita vielä uuniin noin 20 minuutiksi. Anna jäähtyä. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja levitä toffeen päälle. Leikkaa neliöiksi ennen kuin suklaa ehtii kovettua kokonaan. 





lauantai 9. maaliskuuta 2013

Sitruunamuffinsit


n .12 keskikokoista muffinsia

150 g voita
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunamehua
1 dl rahkaa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä sitruunan kuoriraaste- ja mehu. Lisää myös rahka, sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina muffinivuokiin . Paista 200 asteessa n.15 minuuttia.

Chocolate chip cookies


100 g voita
2 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl pähkinärouhetta
100 tummaa suklaata

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää kananmuna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää pähkinät ja suklaa. Muotoile taikinasta tanko ja kääri se kelmuun. Anna olla kylmässä vähintään tunti. Leikkaa tangosta noin sentin paksuisia viipaleita. Laita viipaleet leivinpaperoidulle pellille ja paista 175 asteessa n. 15 minuuttia.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Suklaakerroskakku


Hiihtoloman kunniaksi suklaakakkua. Ohje on Yummy Baker- blogista. Itse unohdin laittaa pohjaan nuo kananmunat, mutta onnistuu hyvin ilman niitäkin, paistoaikaa piti vain lisätä...

pohja:
4 dl vehnäjauhoja
3,5 dl sokeria
1,75 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
ripaus suolaa
2 dl maitoa
1 dl öljyä
1 tl vanilja-aromia
2 kananmunaa
2 dl kuumaa vahvaa kahvia

täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g maitosuklaata
100 g tummaa suklaata
1 rkl sokeria

kuorrute:
0,75 dl kermaa
100 g tummaa suklaata

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon maito,öljy, aromi ja kananmunat. Lisää lopuksi kahvi. Voitele ja jauhota vuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin. 45 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä.
Sulata täytteen suklaat ja sekoita ne tuorejuuston sokerin kanssa. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Levitä puolet täytteesta kakun väliin ja loput kakun pinnalle. Pilko kuorrutteen suklaa kulhoon. Kiehauta kerma ja kaada se suklaan päälle. Sekoita tasaiseksi. Kaada seos kakun päälle. Koristele kakku halutessasi kaakaojauheella ja vadelmilla.



lauantai 2. maaliskuuta 2013

Jäälauttaleivos

pohja:
200 g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 keltuaista
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl maitoa/vettä
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria

Väliin 250 g suklaata

Marenki:
3 valkuaista
2 dl sokeria

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi maito. Taputtele taikina pellille vehnäjauhoja apuna käyttäen. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi ja ripottele pohjan päälle. Painele suklaata hieman kiinni pohjaan. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, lisää sokeri vähitellen joukkoon. Vatkaa kunnes marenki on kiiltävää. Levitä marenki pohjan päälle. Paista 175 asteessa noin puoli tuntia.

Juhlakakut