sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joululeivontaa



                                                                      Suklaakattoinen piparitalo
Liivatelehti-ikkunat ei pysyneet paikoillaan...

                                                                                             



Suklaamuffinsseja


Pätkiskakku


                                           Lanttu- ja porkkanalaatikoita                          Pähkinäpaloja


Piimälimput





1/2 l piimää
25g hiivaa
1/2 rkl suolaa
1 dl siirappia
1 rkl pomeranssinkuorta
1/2 rkl rouhittua kuminaa tai fenkolia
noin 5 dl ruisjauhoja
noin 7 dl hiivaleipäjauhoja
siirappia ja vettä leipien voiteluun


1.Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Liota piimään hiiva, suola, siirappi ja mausteet.
2. Alusta ruisjauhot ja hiivaleipäjauhot nesteeseen. Vaivaa taikina tasaisen kiinteäksi. Jätä taikina kohoamaan huoneenlämpöön liinan alle 5-6 tunniksi.
3. Vaivaa kohoamisen jälkeen taikinasta ilmat pois ja jaa taikina kolmeen osaan.( Näin jaettuna tulee aika pieniä limppuja).Leivo palat pyöreiksi leiviksi. Anna kohota vielä puoli tuntia liinan alla. 
4. Pistele leivät haarukalla. Paista leipia 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia.
5.Ota leivät uunista ja voitele ne siirappivedellä(1dl siirappia, 2dl vettä).Paistä leipiä vielä 15 minuuttia. Kypsä leipä kumisee kun sitä kopauttaa pohjasta. 









lauantai 22. joulukuuta 2012

Suklaabiscotit

Ohje on Joulukuun päiviä- kirjasta

3 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl sokeria
1 1/4 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
4 suurta munaa
2 rkl vaniljauutetta
200g tummaa suklaata
125g hasselpähkinöitä
1 tl jauhettua inkivääriä 

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Mittaa luettelon viisi ensimmäistä ainesta kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää kolme munaa ja vaniljauute. Sekoita huolellisesti. Rouhi suklaa ja pähkinät ja lisää ne taikinaan samoin inkivääri. Taikinan kuuluu olla hyvin kiinteää. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa se kahteen osaan. Pyörittele paloista 25-30 senttiä pitkä tanko. Taputtele tangot leivinpaperinpäälle noin 6 sentin paksuisiksi. Voitele tangot viimeisellä munalla. Paista tankoja ensin 30 minuuttia. Anna jäähtyä 15 minuuttia ja alenna lämpö 170 asteeseen. Leikkaa tangot noin 1cm levyisiksi viipaleiksi. Nosta viipaleet uunipellille ja paista  koviksi ja rapeiksi ainakin 15 minuuttia. Jäähdytä ritilällä. Voit koristella biscotit sulatetulla valkosuklaalla.




torstai 13. joulukuuta 2012

Piparimuffinsit




3 1/2dl sokeria
2dl ruokosokeria
1tl vaniljasokeria
2tl piparkakkumaustetta
2tl leivinjauhetta
100g voita
2 kananmunaa
1dl maitoa

Sekoita vehnäjauhoihin sokerit, piparkakkumauste ja leivinjauhe. Sulata voi ja jätä se jäähtymään.  Riko munien rakenne ja lisää joukkoon maito. Lisää munamaito seos kuivien aineiden joukkoon. Sekoita joukkoon voisula. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.
Jäähtyneet muffinsit koristelin valkosuklaaraidoilla ja maitosuklaasta tehdyillä kuvioilla.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Rocky Road- lakritsitoffeet

200g maitosuklaata
250g tummaa suklaata
1prk(n. 400g) kondensoitua maitoa
50g voita
200g lakritsipaloja
100g vaahtokarkkeja
3dl suolapähkinöitä

Sulata paloitellut suklaat,kondensoitu maito ja voi paksupohjaisessa kattilassa välillä sekoitellen. Leikkaa laksitsit ja vaahtokarkit pienemmiksi paloiksi. Sekoita lakritsit, vaahtokarkit ja pähkinät sulaan suklaaseokseen. Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Anna jähmettyä jääkääpissa vähintään neljä tuntia ja leikkaa paloiksi. Toffee säilyy huoneenlämmössä kuivassa paikassa noin viikon.





sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pipareita


                                                                          Nimipipareita..


                                        lumihiutaleita..                                             piparireki..
                                                                     ja piparkakkutalo.