keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Valkosuklaa-vadelmahyydykekakku


Pohja:
½ pakettia marie-keksejä
50 g rouhittua valkosuklaata
75 g voita

Täyte:
6 liivatelehteä
½ dl vettä
3 dl kermaa
2 dl pehmeää maitorahkaa
4 dl vadelmia
80 g valkosuklaata
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria


Koristeluun:
3 dl kokonaisia vadelmia
1 dl vettä
½ dl hyytelösokeria
2 dl kermaa
1 rkl sokeria

Voitele irtopohjavuoan reunat ruokaöljyllä kevyesti ja siivilöi niihin tomusokeria,jotta saat kauniin reunan. Vuoraa pohja leivinpaperilla.
Murskaa keksit muruksi ja sekoita sekaisin suklaan kanssa. Lisää joukkoon sulatettu voi ja taputtele tasaisesti irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin jäähtymään.
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää siihen rahka ja soseutetut vadelmat. Raasta valkosuklaa hienoksi rouheeksi ja lisää sokerien kanssa seokseen.
 Kuumenna vesi kiuhuvaksi ja liuota siihen liivatelehdet. Kaadaa liivate ohuena nauhana massan joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada massa pohjan päälle ja tasoita pinta. Nosta jääkaappiin hyytymään vähintään kahdeksi tunniksi.
Asettele pinnalle jäiset vadelmat. Valmistä kiille paketin ohjeen mukaan(puolikas annos riittää hyvin). Jos käytät tuoreita vadelmia kiillettä ei välttämättä tarvita. Levitä hieman jäähtynyt kiille pullasudilla vadelmien päälle. Vaahdota kerma, mausta sokerilla ja pursota kakun reunalle.


2 kommenttia: